sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Saarasta sanottua osa 1: kansanedustaja Timo Heinonen

”Olen oppinut tuntemaan Saara-Sofian eduskunnassa ryhmämme puheenjohtajan Pekka Ravin avustajana. Tehty työ antaa Saara-Sofialle erinomaiset lähtökohdat toimia kansanedustajana huhtikuusta lähtien. Ja hänen tapansa tehdä työtä ja politiikkaa on sellaista jota arvostan.

Tärkeänä pidän myös Saara-Sofian osaamista sporttipuolella. Urheilu ja liikunta tarvitsevat puolestapuhujia, mutta myös ennen muuta tekijöitä. Olen vakuuttunut, että tämä tekijä kuuluu tähän ei vain puolustavaan ketjuun, vaan myös hyökkäävään kärkeen. Mielelläni suosittelen Saara-Sofiaa teille kaikille, joille tärkeää on teot.”

Timo Heinonen
kansanedustaja, Valtion Liikuntaneuvoston jäsen

Kampanjapäiväkirja: 14 päivää vaaleihin

Merkityksiä kampanjan takana

Sunnuntaihei blogimme lukijat,

ja tervehdys junasta! Kotimatka Helsingistä Turkuun on käynnissä. Muutama lomapäivä kampanjoinnissa on antanut taas uutta virtaa rutistaa viimeiset kaksi viikkoa. Tiimimme vahvuus on juuri siinä, että jokaiselle annetaan hetkiä voimaantua tärkeiden asioiden äärellä kampanjoinnin aikana. Intoa puhkuen osallistun ensi viikon tohinoihin.

Aika rientää! Tuoreessa muistissa on viimekesäinen kampanjan avauksemme ravintolalaiva Donnalta ja virallinen avauksemme syyskuussa ravintola Aulasta. Työ Saara-Sofian kampanjan suunnittelussa on ollut pitkäjänteistä ja suunnitelmallista melkein jo vuoden verran. Toisaalta muuta ei voi odottaakaan meiltä kolmelta tehopakkaukselta, Saara-Sofian kampanjapäälliköltä ;) Kaikkeen valmistaudutaan huolella, harkiten ja ennakoiden. Täydellinen apu ajatustemme ja ideoittemme kuviksi pukemisessa on ollut mainostoimisto Revolver. Toimisto on loihtinut mitä sotkuisimmista ja epämääräisimmistä ruutupaperille kirjoitetuista ajatuksistamme kampanjailmeen, jollaisesta emme osanneet unelmoidakaan.

Tällä hetkellä tiimiimme kuuluu parisenkymmentä vapaaehtoista naista ja miestä, jotka matkaavat turuilla ja toreilla Saara-Sofian mukana tapahtumissa. Ja kuten aikaisemmista blogikirjoituksista olette voineet lukea, meillä on äärettömän hyvä olo toistemme kanssa. Saara-Sofia luotsaa joukkoaan varmoin ottein ja kannustaen.

Kampanjan suunnittelussa meille on ollut tärkeää koota kaikki tekeminen ja näkyminen Saara-Sofian näkökulman, kestävän kehityksen viitekehykseen. Kaikkien tekemiemme ratkaisujen takana on aina tarkoin mietitty ajatus visuaalisuudesta, yhdenmukaisesta ilmeestä, mutta ennen kaikkea arvomaailmasta ja kestävän kehityksen ajatuksesta. Vastuun alueita kuvaamme kampanjassamme eri värein, punaisella sosiaalista, oranssilla taloudellista ja vihreällä ympäristövastuuta. Sosiaalisen vastuun näkökulma kiteytyy ajatukseen tasa-arvosta, yhdenmukaisuudesta ja kulttuurisesta vastuusta. Tästä kumpuaa tiimimme toimintafilosofia, jossa tärkeää on muiden kunnioitus ja toisista välittäminen –aito kohtaaminen. Taloudellinen vastuu on päätösten tekemistä kauaskantoisesti. Riippuvuussuhteiden ymmärtäminen ja maailman hahmottaminen kokonaisuutena sekä avoimuus ovat taloudellisen vastuun ydinajatuksiamme. Ympäristövastuu on meille eettisiä ratkaisuja, sellaisia kuten valinnat arkielämässä ja ratkaisut, jotka kuormittavat mahdollisimman vähän ympäristöä. Konkreettisia ympäristötekoja kampanjassamme ovat olleet esimerkiksi paperisten kampanjatuotteiden minimikäyttö ja käyntikortitkin olemme painattaneet kierrätysmateriaalista valmistelulle pahville. Luonnon puuvillasta valmistetut kangaskassit ja printtipaidat sekä kampanjatoimiston kalusteiden lainaaminen ovat kestävän kehityksen valintoja. Kampanjatiimin kulkupeleinä on vähäpäästöinen Audi A1 ja polkupyörät. - Kuljemme ehdottomasti autot täyteen pakattuina kimppakyydeillä :)

Vaalityömme perustuu jalkatyöhön ja ihmisten tapaamiseen suorissa kontakteissa. Tiimillä on mukana aina roppakaupalla hymyä, iloa ja positiivisuutta –asioita, jotka eivät maksa mitään, mutta kantavat pitkälle ja antavat hyvän mielen kohtaamisen hetkellä ja sen jälkeenkin. Meidät tapaa myös sosiaalisissa medioissa, kuten täällä bloggerissa. YouTubesta, facebookista ja blogeista kampanjan etenemisen seuraaminen on tehty helpoksi niille, jotta eivät pääse mukaan tapahtumiimme.

Tältä erää sanon heippa! Nähdään viimeistään ensi viikolla keskiviikkoaamuna kävelykadulla klo 7.30-9.00. Saara-Sofian kampanjatiimi tarjoaa kahvimukin ja hymyn työmatkaasi siivittämään.

Hyvää viikon alkua kaikille :)

/Krista

Krista, Katriina ja Saara kampanjoimassa Puolalanmäellä

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Mistä on minun ehdokkaani tehty?

Olen toiminut politiikan parissa useamman vuoden, mutta saan nyt ensi kertaa äänestää eduskuntavaaleissa. Olin viime joulukuussa samassa tilanteessa kuin moni nyt. Kuka on minun ehdokkaani? Kävin eri vaihtoehtoja läpi ja vertailin ehdokkaita tarkkaan. Rehellisesti tunnustan, ettei Saara-Sofia ensin ollut mielessäni. Sitten se päivä tuli ja sen jälkeen vaalihype on vetänyt täysin mukaansa. Silmäni aukesivat ja ymmärsin, että tässä se nyt on. Minun ehdokkaani: Saara-Sofia Sutela. Siitä päivästä asti olen ollut tiimissä mukana ja päivääkään en vaihtaisi pois. On tämä ollut aivan uskomaton matka jo nyt ja viimeiset 2 viikkoa starttaavat huomenna. Tämä kokemus on paitsi kasvattanut minua ja opettanut minulle taas rutkasti lisää, tuonut mukanaan myös aivan mahtavia ystäviä ja aimoannoksittain loistavaa fiilistä. Toivo on enemmän, kuin syy herätä huomiseen ja tähän naiseen uskon vahvasti. Toivon, että 17.4 Saara-Sofia menee läpi. Saara-Sofia on enemmän kuin politiikan toivo.


Minulta on vaalitoreilla usein kysytty, miksi valitsin Saara-Sofian?
Mietin, mistä on toivo tehty ja mistä haluan oman ehdokkaani olevan tehty? No siinähän se sitten tuli, kuin tarjottimella: ”Toivo on tehty uskosta parempaan tulevaisuuteen ja kyvystä riemuita kaikesta siitä, mitä meillä jo on.”

Saara-Sofian kampanja rakentuu kestävän kehityksen ympärille ja on jaettu kolmeen osaan. Mutta, jotta voimme elää hyvää tulevaisuutta pitää nykyhetken päätöksissä ottaa huomioon tulevaisuus. Tulevaisuuttamme määritellään kokoajan ja kestävä kehitys on otettava huomioon. Tiedän, että Saara-Sofialle se on sydämen asia.

”Toivo on tehty halusta kuunnella ja ymmärtää. Rohkeus on sen moottori, rehellisyys sen runko ja suvaitsevaisuus sen vakiovaruste. ” Kampanjan aikana on tullut matkustettua ja keskusteltua paljon. En ikinä unohda matkaamme Saara-Sofian kanssa Helsingin kautta Loimaalle ja sieltä taas kotoisaan Turkuun. Sinä iltana olin onnellisempi, kuin pitkiin aikoihin. Saara-Sofia sai minut ymmärtämään monia asioita ja luottamaan itseeni vielä enemmän. Häntä aidompaa ehdokasta on mahdotonta löytää. Saara-Sofia ottaa huomioon jokaisen ja haluaa aidosti vaikuttaa kaikkien oloihin ja tehdä niistä parempia.

Entä sitten rohkeus, rehellisyys ja suvaitsevaisuus? Saara-Sofiassa nämä yhdistyvät ja vielä enemmän. Hän pohtii asioita aina myös toiselta puolelta, puntaroi asioita tarkkaan ja kyseenalaistaa. Hänellä on ainutlaatuinen ote tarttua asioihin ja löytää aina kaikesta jotain hyvää. Saara-Sofia on hillitty ja rauhallinen pohtija, mutta hänestä löytyy myös se villimpi puoli.

Viimeisetkään Toivon ohjeet eivät jää täyttämättä häneltä. Kuten Toivon toisessa kappaleessa todetaan: ”Toivo on lupa olla innostunut ja saada muutkin innostumaan. Toivo on enemmän kuin syy olla politiikassa, se on syy herätä uuteen päivään. Paitsi puhetta, toivo rakastaa tekoja. Sillä ilman niitä mikään ei muutu. Ja maailma, jossa mikään ei muutu, on lähempänä epätoivoa kuin toivoa. ”

Tiedän, että Saara-Sofiasta tulee aivan mahtava kansanedustaja ja hänen kautensa ei todellakaan jää yhteen. Suomi tarvitsee nuoria nyt enemmän, kuin nuoret Suomea. On muutoksen aika ja muutos alkaa tästä. Tule mukaan ja äänestä kanssani Saara-Sofia Eduskuntaan numerolla 188!

Syperhyperloistavin vaalihypefiiliksin,

/Aino

Saara ja Aino tiimitoimistolla

Kampanjapäiväkirja: 15 päivää vaaleihin

Terveisiä Jyrkiltä!