sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Saarasta sanottua osa 12: ministeri Jyrki Katainen


”Mä olen tosi iloinen, että Saara-Sofia on meillä ehdokkaana. Hän on tehnyt aivan upean kampanjan. Saara-Sofialla on erittäin hyvät menestymisen mahdollisuudet näissä vaaleissa.”

Jyrki Katainen
Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri


(Koko Kataisen kommentti täällä.)

Alusta loppuun

Kalenterini sivuilla on merkintöjä kampanjasta jo maaliskuussa 2010. Saman kalenterin takasivulta löytyy ensimmäinen hahmotelma Saara-Sofian kampanjan rakenteesta ja teemoista. Keskellä sivua on Saaran piirtämä kolmio. Avainsanoja ovat KESTÄVÄ KEHITYS, YHTEISKUNTAVASTUU, TULEVAISUUS. Saara oli oikeassa sanoessaan, että teemojen on lähdettävä omasta kokemuksesta. Tuolloin valitsemamme aiheet ovat pysyneet kärkinämme loppuun asti. Matkan varrella aika moni muukin on löytänyt kestävän kehityksen ja vastuun. Mukavaa huomata, että valitsemamme teemat ovat tulevaisuutta ja sitä, mistä nyt pitää puhua.

Kalenterin sivulla olemme myös hahmotelleet Saaran vahvuuksia ja heikkouksia ehdokkaana. Tiesimme alusta asti, että nuori ehdokas saa osakseen paljon epäilyjä läpimeno- ja vaikutusmahdollisuuksista. Toisaalta Saaran vahvuus on vahva ja varma esiintyminen. Onkin ollut upea seurata tapahtumissa miten Saara vakuuttaa olemuksellaan ja sanomallaan kysyjän toisensa jälkeen.

Toivon sydämestäni, että äänestäjät ovat yhtä valmiita valitsemaan nuoren, tarmokkaan, sanavalmiin, tuoreen ja samalla kokeneen edustajan itselleen, kuin miten valmis tiedän Saara-Sofian olevan tähän tehtävään!

Kiitos Saara-Sofialle ja tiimille kuluneesta vuodesta. Se on jo muuttanut minun maailmaani parempaan, illalla nähdään millainen vaikutus sillä on Suomelle seuraavaksi neljäksi vuodeksi!

<3 Maija

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Saarasta sanottua osa 11: kansanedustaja Ben Zyskowicz

”Mielestäni Saara on ahkera ja aikaansaava nuori osaaja, jolta on lupa odottaa vielä paljon.”

Ben Zyskowicz
kansanedustaja

Kampanjapäiväkirja: 2 päivää vaaleihin

Saarasta sanottua osa 10: piirikoordinaattori Sini-Tuuli Mäkinen

"Etsimme Varsinais-Suomen Lastenliitolle uutta puheenjohtajaa alkavaksi vuodeksi. Haussa oli toiminnasta kiinnostunut ja luotettava henkilö, Saara-Sofia sopi kuvaukseen täydellisesti. Hänen vahvasta järjestötaustastaan on ollut mitä suurinta hyötyä toimintamme kehittämisessä.

Yhteistyö Saara-Sofian kanssa on ollut toimivaa ja saumatonta. Kaikki lupaamansa hän hoitaa ajallaan ja hän auttaa aina kaikessa missä vaan voi. Se on ihailtavaa kuinka paljon virtaa voi yhteen ihmiseen mahtua. On ollut ilo saada työskennellä hänenlaisensa innostuneen ihmisen kanssa ja uskon todella, että Saara-Sofian kanssa saamme Lastenliiton toiminnan Varsinais-Suomessa uusiin ulottuvuuksiin!

Tutustuttuani Saara-Sofiaan en voinut olla lähtemättä mukaan hänen kampanjaansa. Olin jo aiemmin ennen Turkuun muuttoani kuullut lupaavasta nuoresta turkulaisnaisesta, joka oli pääsyt kaupunginvaltuuston. En kuitenkaan osannut aavistaakaan, kuinka mahtavasta nuoresta naisesta olikaan kyse. Haluan ehdottomasti olla antamassa oman panokseni hänen eduskuntavaalikampanjalleen!"

Sini-Tuuli Mäkinen
Piirikoordinaattori, Kansallinen Lastenliitto, Varsinais-Suomen piirijärjestö